Lucan luonne pentuajan ja aikuisiän välillä, on kuin yö ja päivä! Saa nähdä muuttuuko luonne vielä paljonkin, kun ikää tulee lisää.

Kaikki oli pelottavaa ja suurta. Perheestä valittiin ns. luottohenkilöt, muita ihmisiä vierastettiin. Pikku hiljaa kuitenkin opin luottamaan, edes jonkin verran kaikkiin perheenjäseniini. Kuitenkin kaikki oli hyvin pelottavaa, etenkin muita koiria kohtaan olin hyvin ujo, enkä oikein olisi halunnut mennä niiden lähelle. Autot olivat mielettömän pelottavia ja isoja, kun ne ohi ajoivat. En tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt juosta. En halunnut vieraiden ihmisten koskevan minuun, enkä pitänyt siitä, että he tulivat suinpäin tervehtimään, eivätkä antaneet minun tervehtiä ensin.

Mutta kaikki muuttui, kun kävin 1-vuotiaaksi asti pentukoulussa Klaukkalan Taikatassussa. Aluksi olin tietenkin sielläkin ujo ja pelokas. Mutta kun täytin vuoden ja lopetin siellä käymisen, koska aloin jo olla liian vanha ja suuri pienten pentujen kanssa peuhaamaan oli minullakin itseluottamus kasvanut hurjasti. Ei varmasti moni pentuajan kavereistani uskoisi minua enää samaksi koiraksi. Sitä mukaan kun kasvoin ja komistuin, kasvoi egonikin mielettömiin mittoihin. Olen ottanut omaksi reviirikseni ainakin tämän puolen Otalampea, sekä palan Vantaata ja Padasjokea. Tähän Otalammen puoliskoon kuuluu oman tontin lisäksi tie, mikä mukamas on kyllä muidenkin kuin minun käytössä. Minä joka tapauksessa nostan metelin jos joku siinä kulkee, etenkin joku toinen koira ja potkin sen jätökset ojaan (oi, kyllä niin olen tehnyt!). Rähisen kaikille koirille, oli ne minkä kokoisia tahansa, mutta jos ne tulevat liian lähelle liian innokkaasti, kun minulle ei käy niin luimistelen kyllä ja peräännyn. Tytöt ovat kyllä huisin kivoja, niihin tykkään tutustua. Ne eivät tosin kaikki pidä siitä että tungen nenäni niiden naamaan tai nylkytän niitä päähän, muutama tyttö onkin meinannut purra minua huulesta, mutta ei se minua lannista.

Ihmisistä en pidä vieläkään oikein. Valitsen ystäväni tarkkaan ja hartaasti. Vain murto-osa perheeni ystävistä olen hyväksynyt ystävikseni. Annan ohjeen: kun tapaat minut ensi kerran, ÄLÄ tule suoraan rapsuttamaan minua tai ojentele kättäsi minua kohti. Älä edes välitä minusta, olet paljon mielenkiintoisempi kun yritän saada huomiotasi. Jos et välitä minusta, niin pikku hiljaa uskaltaudun luoksesi haistelemaan lahjettasi. Älä vieläkään koske minuun, vasta kun olen saanut haisteltua tarpeeksi ja saanut selville ketä olet, en enää säiky sinua. Mutta muista että jos kerrankin säikäytät minut äkkinäisillä liikkeillä kun tavataan, niin muistan sen kauan ja kartan sinua. Puolestaan jos olen hyväksynyt sinut, tuskin muistan ensi kerralla että kuka olet ja näin haluan tutustua uudelleen. Vaikka hyväksyisin sinut, se ei tarkoita että olisin ystäväsi, sitten olen ystäväsi kun tuon sinulle lelun ja pyydän sinua leikkimään tai asetun jalkojesi juureen nukkumaan.

Koska olen sheltti ja ylpeästi edustan rotuani, johon kuuluvat kaikki nämä piirteet jotka minustakin huomaat. Älä sano että pelkään sinua, sillä meidän luonteeseen ei kuulu olla ihmisrakas, me olemme omistaja rakkaita ja kiinnymme omistajaamme kuin takiainen. Kun meillä on se/ne ihmiset valittu emme tarvitse isoa laumaa ihmisiä kaveriksi. Älä siis loukkaannu, jos en missään vaiheessa täysin sinua hyväksy ystäväkseni. Se vain kuuluu luonteeseemme. Olemme myös herkkiä koiria ja tarvitsemme aikamme tutustumiseen. Pyydän että kunnioitat näitä piirteitä, niin minussa kuin lajitovereissanikin. Saatan myös melko ärhäkkäästikin puolustaa omaa kotiani, etenkin taloa. Eli haukun KAIKILLE jotka sisään astuvat, myös omistajilleni, sillä enhän minä voi tietää kuka sieltä ovesta tulee. Saatan kovallakin vauhdilla syöksyä ovelle haukkumaan, mutta en tarkoita pahaa, sinä vain olet tullut reviirilleni ja minä haluan puolustaa perhettäni ja kotiani.

Jos sinulla on jotain kysyttävää mailaa osoitteeseen mia.rokkanen@miluca.net.


Kaiken materiaalin kopioiminen sivuilta on ehdottomasti kielletty tekijäinoikeuslain nojalla!
Kaiken © Mia Rokkanen - 2004-2007, ellei toisin mainita!